Näytetään tekstit, joissa on tunniste järkevyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste järkevyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai

sauf que son ex-blonde est mon amie.

Viimeviikolla ei taphtunut mitään erityisen kummaa. Oli mielenosoitus johon hupenivat melkein kaikki koulutoverini, tapasin I:n joka on myöskin suomalainen vaihtari samassa kaupngissa kanssani ja puhuin pitkään, vietin perjantaivapaata palauttamalla koulumonisteita koulussa, kävin kaupungilla kahden saksalaisen kanssa ja ostin samalla liput the kooks ien konserttiin..

Ensiviikolla ei tapahdu mitään erityisen kummaa. Alan vihata hieman enemmän taloustietoa, opiskelen ahkerasti, ja menen katsomaan erästä erittäin suosittua ja aina ihastuttavaa mieshenkilöä valkokankaalla pysyäkseni pinnalla. Upota ei voi.


Tästä on tullut jo ihan arkea. Kaikesta tästä kummasta. Ï:n sanoin: mun arjesta on tullut kummallista.
Olen ollut 3kk ja yhden päivän.

11.10 oli maailmansotien muistopäivä ja lähipuiston muistomerkillä oli jokin tapahtuma

näette kouluni piden takana ja pyöräkaistat tiellä.

täällä on ihan järjettömästi lehtiä. Tää puhallettiin viimeviikon alussa putipuhtaaksi, ja nyt näyttää tältä. Puiston keskellä olevaan tyhjään tekomereen kerääntyy lehtimeri jossa pienet lapset uivat koulun jäleen.

lempi lähikatuni jossa on lempileipomo ihanalla henkilökunnalla

samalla kadulla teatteri

ensimmäinen miestenpyöräni ikinä. Kokoluokka melkein sopiva.

asun muka kaupungin rikkaitten kaupunginosassa. Silti täällä vanhainkodeissa riittä varkaita koska siellä  tuolit sidottu kiinni? Luulisi että siellä on vaikea piilottaa varastettu tuoli.

kaunis idea, tosin kunnollisella punaisella lehdetyksellä oli kauniimpi

rumin joulukuusi ikinä. Joulu koristeet saapuu ja meillekkin perustetaan kuusi ensikuun alussa.

ehkä ne vanhukset käy roudaamassa kaappaamansa tuolit tänne?

en jaksanut pidellä kajareita bussia odotellessa joten nostin ne odottamaan tuolien viereen.

kätevää että eksyessään voi tarkistaa työmaa-aidoista missä kaupungissa on.
Ps. koska täällä ei oo pahemmin blondeja, tulen luokitelluksi kyseiseen kastiin, ja kuulen usein muistuttavani Hannaa. Ehkä nää on värisokeita. On myös ihan huvittavaa että blond on ihan pätevä yleinimitys puhuttaessa jonkun epätunnetusta tyttöystävästä.

tiistaina

ei hätää,nyt on yö,paa tyynyyn pää


Silloin kun on paljon tekmistä, ja aamulla täytyy nousta aikaisin, ja kello alkaa olla ihan nukkumaanmeno aika, on juuri sopiva hetki istahtaa koneen ääreen ja alkaa kirjoittaa sähköposteja ja muuta kehittävää. Tai lukea lyseon etusivua, ja kuunnella samaa kappaletta 24 miljoonaa kertaa putkeen.
Viimeviikolla pääsin koneelle joku 3 kertaa joten olen tavallaan ansainnut olla koneella nyt. (?)

Edellistä edellisenä viikonloppuna oltiin siis mökillä, joka oli taas joku rakennus jota ehkä ihan kaikki ei ois kutsunu mökiksi. Sinne majottui aika kevyesti se 9 henkeä, jota meitä oli. Paitsi että kahden piti nukkua ilmapatjalla, koska sohva oli liian kapea nukkumiseen (on sitä kyllä esim huonommissakin olosuhteissa nukuttu? nuotio). Koska mä ja h-sisko sovittiin että nukutaan toisella patjalla vuorotellen, ja koska musta oli kohteliasta tarjoutua nukkumaan silla patjalla eka, niin vietin yöni lattialla. Se patja oli about puoliltaöin ihan tyhjä ja loppu yö oli hauskaa.
Seuraava päivä oli joku kesä jäänne ja mentiin rannale ja bikineissäkin oli kovin lämpöinen olo. Onnistuin myös palamaan näin alku syyskuun kunniaksi.Varsinkin kun pelattiin ultimatea, lentopalloa ja sulkapalloa koko päivä. Järven jäätävän kylmä vesi oli ainot muistutus siitä ettei oo enää kamalan kesä.Onnistuin myös palamaan näin alku syyskuun kunniaksi.
 Illalla tajusin tekniikan miten vaahtokarkkeja kuuluu paistaa nuotiossa niin että ne maistuu hyvälle. Tai sitten vaahtokarkit on tällä  jotain erilaisia ja en tajunnu yhtään mitää. Ei voi tietää ennenku kokeilee Suomessa.

Kameran hukkuminen harmitti vklp ihan eritysen paljon koska maisemat oli mitä upeimmat. Täys ruska vaahteroissa ja muutama vuoristopuro.

Viimeviikon olin päivä ja yöhoidossa h-maman ystävätären perheessä, jossa jatkoin teemalla lattialla nukkuminen. Viikko menia aika nopeaa, ja ongelmitta. Perjantaina vaihdoin roolia ja kävin vahtimassa kahta lasta, joista nuorempi oli 8kk. Onnekseni ne nukahti aika nopeaa ja suuremmitta protesteitta. Tienasin lauantain konserttilippurahat. Trentemoller. Tai ehkä pitäs sanoa että kaks lämppäriä, ja päämäärätöntä hengailua, koska siinävaiheessa kun pääesiintyjä pääsi vauhtiin kunnollisesti oli mun varaperheen kotiintuloaika. Silloin kaipasin kotiinkotiin ja vapaata tulemista-menemistä koska se konsertti oli aika superb ja olisin lievästi tahtonut nähdä sen loppuun.

Maanantaina muutin kanadakotiin ja illalla menin balettiin. Reeni lähti hyvin käyntiin 15 min möhässä koska unohdin koko harjoitukset. Loppuakohti parani. Olin viimenen joka lähti ja viimeisenä jäin myös vaihtaan vaatteita. Ohje oli: kun lähdet sammuta valo, ja laita ovi kiinni, se menee lukkoon samalla. Ensinnäkään en löytäny lampusta katkaisijaa josta sen ois saanu pois päältä, joten otin johdon seinästä. Voin vaikka lyödä vetoa että that's not the way it works mutta ei auttanu. Sitten menin ovelle. Suljin oven. Avasin oven. Suljin oven. Avasin oven. Kokeilin laittaa lukkoja eri asentoihin. Edelleen se ovi avautui. Onneksi yksi tyttö oli eri paikassa vaihtamassa vaatteita, ja pyysin sitä auttamaan, jos se tietäs miten ovi menee lukkoon. Ei tienny, mutta yritti kyllä. Epäonneksi yritti hieman liian kovasti, koska oven yläpuolella oleva kello tippui ja räjähti
miljoonaan osaan. Mikäs siinä sitä siivotessa, mutta ovea ei edelleenkään saatu lukkoon.





Tänään oli vähän ikävä-päivä, ja huomenna on koe siitä romaanista. Josta on lukematta enää 20 sivua. Olen ihan tyytyväinen saavutukseen, ensimmäinen melkein luettu ranskan kielinen kirja. Oon kovasti innostunut lukemaan englanniksi täällä, koska se on paljon helpompaa kuin ranskaksi luku. En vaan ennen oo sisäistäny sitä jotenki.

Olette ajatuksissani aika usein.