je sais que le vie est

Kun rantaudun kotiin joskus aamuyöstä on vieläkin 27 astetta lämmintä. Päivällä uima-altaalla neuloessa olin kuolla. Jäädyn sinne kuoliaaksi kun corps tottuu tälläisiin lukemiin. Nollasta sataan voi tehdä tiukkaa. Viimeviikon täydellisyyshetkiin kuului Cirque de soleil, ja jos jollain on joskus mahdollisuus nähdä se, niin tapan sen omin käsin jos se jättää sen käyttämättä. Tai ainakin se oli ihan tappohyvä ja näyttävä. Huomenna vietetään juhlaa kunniakseni ja An synttäreitä silmälläpitäen.

Perjantaina coctail,prom,apres bal, ja lauantai aamuna kello 6 lähtee auto kohti New jorksin osavaltiota. Nukkumisajaksi ennen lähtöä arvioitu tunti. Onneksi tähän alle onkin ollut aikaa nukkua hyvin varastoon.

Ihan pian nähdään!

how low can you go? how-low-can-you-go

Tässä on vähän saatunu itse kullekkin kaikkea pientä ikävää, tosille vähän vakavampaa, niin suomessa entä täällä. En oo kahdenviikon sisällä koskaan omistanut, henkilökohtaiseksi omiksi ihmisiksini laskemaa ihmistä, näin montaa jolla on murtuma. Omat kärsimykset on onneksi henkisiä ja koskee huomattavasti vähemmän aikaa ja muutenki vähemmän, eikä oo oikeestaan vakvampia kuin normaali väsymyskiukuttelu. Toivottavasti kaikki paranee entistä ehommiksi, ja ei oo kamalan surullisia. Je vous aime, pikaisia paranemisia.

kahden viimeviikon iltojen teema, ja jos tän jälkeen kuulen tän kappaleen niin saatan regoida voimakkaasti.

Tän viikon jälkeen voisin kirjoittaa kevyesti neljän sivun esseen aiheesta: miten kasvoin tanssijana ja ihmisenä koulun tanssishown edistyessä. Kun ollaan samalla porukalla oltu ilta toisensa perään koululla enemmän ja vähemmän nukkumaanmeno aikaan asti, niin tunteet alkaa nousta pintaan jopa niillä joilla niitä ei oikeestaan ylensä näkyvästi oo. Varsinki ku täällä palutteen anto ilman että joku suuttuu/loukkaantuu/raivostuu on yksinkertaiseti mahdotonta. Itse olen kokenut tästä syystä parhaimpana pitää suuni kiinni vaikka välillä pää räjähtää näiden kanssa. Tavallaan aika huisin kova ikävä OAMKin ammattimaisuutta ja ilmapiiriä ja ihmisiä. Ja kaikkia muitakin ihmisiä joiden kanssa pää ei räjähdä.
Sen sijaan että olisin purkanut tanssilliset ja muutkin kokemukseni johonkin niinkin ylevään kuin essee, olen soveltanut tätä äidinkielten opettajien rakastamaa olemassa olematonta taiteenmuotoa ranskaksi argumentatiivisessa muodossa, kertaa kaksi, molempien aiheena kuolemantuomio. Kanta ja argumentit alkaa olla aikahyvin selvillä, joten jos joku haluaa käydä aiheesta keskustelun olen valmis. Tosin en välttämättä ranskaksi, joten skype puheluita otetaan vastaan.
Näiden tällä käytyjen tuntikeskustelujen/väittelyiden perusteella kaikenlainen muu ajattelu ja kantojen muodostus asioista on sotkeutunut ihan päämärättömäksi ja selvittämättömäksi ja välillä oon ihan onnellinen etten elä tässämaassa näiden tulevaisuuden toivojen kanssa pidempää, koska tulevaisuus ois aika toivotonta toisinaan. Entiedä onko tää ihan normaalia täällä, mutta ollaan käsitelty terrorismia, kidutusta, sotaa ja ihmisoikeusrikkomuksia sekä väkivaltaa enemmän kun koko mun kouluran aikana suomessa yhteensä. Aiheen ahditustasoon suhteutettuna vähmpikin riittäis.

Sain tässä vasta kaks pakettia, kiitos molemmista, jotka sisälsi villasukat. Kaikissa edellisissä oli jo reijät ja nää tulee tarpeeseen. Myös suunnilleen kaikissa mun sukissa on reiät, mutta ei, niitä ei tarvitse lähettää, saan ehkä lauantaina aikaiseksi mennä kaupungille hankkimaan ehjiä. Toisessa paketeista oli kuulokkeen pehmuste joita kaiken kiroamisenkaan jälkeen ei saanut täältä irrallisena, mutta koska kuten jokaisen onnekkaan ihmisen elämään kuuluu, se saapui juurikin seuraavana päivänä kun kyseiset kuulokkeet lakkasivat toimimasta. Ehkä niiden tarpeellisuuden ajamana oikeasti menen kaupungille launtaina. Illalla luvassa nuit blanc ja paljon ohjelmaa ja kaikki auki kello aamuun asti. Voiko parempaa toivoa? Voi, sillä edellisenä yönä näin unta yhtestyöstä sherlock holmesin kanssa erään kiperän rikoksen ratkaisussa. Tosin ensimmäinen unelma, kaikki auki öisin, on ilmeisesti tällähetkellä lähempänä toteutumista in reality.

Ja ihan ihan pian luvassa lämpöä. En niin malta odottaa. AH. m-e-x-i-c-o

Ps. kuinka vaikeaa voikaan olla postikorttien saaminen lähetetyksi?