Kadotin myös jotain jota en olisi halunnut kadottaa ja jonka aion löytää ellei se ole päättänyt kadota ikuisesti. Vinkkinä voin sanoa, että siitä johtuen tässä tekstissä ei ole kuvia. Toki on vielä mahdollisuus että kyseinen asia on lokerossa koulussa, mutta jotenkin epäilenkovasti enkä keksi mitään syytä miksi näin olisi.
Mais koska peiaatteessa mahdollista en aio kertoa mitä koska silloin se ei ole vielä oikeasti kadonnut. Tai sinnepäin.
Tim Hortons. Kanadalainen ketju kahvila jossa käymättä jättäminen olisi ollut sivistymätöntä, mutta jonne mulla ei ole tarvetta päästä uudelleen. Täällä on myös toinen kotimainen ketju kahvila Second Cup, joka sijaitsee hyvin lähellä koulua ja jossa olen käynyt muutamana päivä lounas tauolla teellä avec muutaman uuden tuttavuuden. Huomattavasti viihtyisämpi paikka. Tosin ei yhtään sen vähemmän ketjuttunut, ja löytyy täältä parempiakin.
Tämän päivän en olisi ikinä uskonut koittavan, mutta aion nyt ja tässä myöntää että sushi on oikeastaan aika hyvää ja ois ollu harmillista olla maistamatta. Koska aina on pakko olla paras ja oikeessa nii tää on ehkä ainoa tunnustus jonka tulette kuulemaan siitä että on ollu ei niin viisasta olla syömättä joitain ruoka-aineita aiemmin. Mutta ruoista aion tässä joku päivä kirjoittaa hieman enemmänkin koska kaikkia varmasti kiinnostaa miten selviä hengissä tästä koettelemuksesta: kaikki eteen tuleva on syötävä melko mukisematta koska ei kestä valittaa niinku kotona.
Saksalaisten ajatuksia julkistaakseni: Miksi koskaan riitelin ihan turhista asioista kotona, valitin, vaikka olin niin vapaa tulemaan ja menemään ja tekemään? Musta ne oli miettiny tän aika yllättävän hyvin ja ehkä alan jopa pitää muutamasta saksalaisesta.
Grand biblotheque: Apocalyptica, ja uusi kirjastokortti. Ei suomenkielisiä kirjoja, ja typerät lainaus rajoitukset, kolme levyä kerralla, ihastuttavan suuri valikoima sarjakuvakirjoja ja elokuvia, maailman huonoin palautusjärjästelmä, hieno ulkomuoto sisäpuolella, ja koska kuulin juuri eräästäkin suomalaisesta kirjailijasta joka on voittanut Finlandian, ja johon haluan pienen tiedonhakuprosessin jälkeen tutustua paremmin ja jonka teos on sattumalta käännetty ranskaksi ja sijaitsee kyseisessä rakennuksessa, niin uusi reissu pikapuolin. Jamais avant le coucher du soleil.
Amerikkalaisessa jalkapallossa ei ollut päätä eikä häntää, tai ainakaan en löytänyt kumpaakaan. Hippaa kera pallon, jota on jopa vaikeampi heittää kuin normaali palloa. Köydellä kävely oli just niin hankalaa kuin miltä se näyttää, varsinki ku vieressä yksi hyppii omallaan eikä osoita mitään merkkejä tasapainon menetyksestä. Tää oli ekstemporee kokeilu, jonka pääsin tekemään koska olin liikkeellä ihmisten kanssa jotka on jotain rohkeimpia ikinä ja uskaltaa puhua täysin tuntemattomille, ja josta voi tulla ehkä uusi harrastus. Pidin.
Omenista sen verran että ne on melkein ihan hyväksyttävä syy ihan mihin vaan. Koulussa on ihan okei sanoa, sori en yhtään ymmärtäny, keskityin syömään mun omenaa. Omena tulee varmaan symbolisoimaan mulle Kanadaa aina, koska oon jotenki törmänny niihin täällä aika mitä omituisimmissa tilanteissa. Mond contemporain (yh, 2000 luvun historia ja kulttuurimaantieto sekotusta) opettaja on ommppufani sen elektronisimmassa muodossa, ja on ihan ok viettää alku tunti katselemalla videoita edesmenneestä visionääristä pitämässä puhetta ja kyseisen yrityksen mainoksista. Onhan kyseessä kuitenki kansainvälinen yritys, joka on muuten aihe jota käsitellään nyt kyseisen aineen tunneilla.
Perjantai oli vapaa ja tänään aamusella suunnataan mökille koska myös maananatai on lomaa. Thanks (for) for-giving. Ensi viikon elän uudessa perheessä johon tutustun viikonloppuna. Jänskättää vähän. Tuleepahan vähän vaihtelua. Mutta koneesta ja sen käytöstä en siellä tiedä, niin älkää huolestuko jos ette hetkeen saa yhteyttä.
Ps. Pääsin siihen tanssi juttuun.
olen ylpeä sinusta <3 nimittäin ruokalajien suhteen ;) ja tottakai muutenkin! <3
VastaaPoistaEnnen päivänlaskua ei voi ahahaha arvasin olen niin paras.
VastaaPoistaNo voi kenkutus sitä katoamista. Löytyikö? Lehdet ovat täällä Haagassa lähestulkoon lähteneet puista. Ovat siis maassa ja niinpä liukastuin erääseen vaahteranlehteen. Lehtikeli siis. Nyt nilkka paketoituna nättiin kääreeseen. maiju-täti
VastaaPoistaonnea tanssiin pääsystä!
VastaaPoistaAnnu qqa: Muistan ton sitte kun eteen tulee jotain melkein ylitsepääsemätöntä.
VastaaPoistaM: Toki olet paras kaikissa selvitys tehtävissä!
Maiju: Oijoi niitä lehtiä! Ja ei löytynyt...
Heidi: Kiitos!