auringon pahteessa elohopea on kiehuvaa

Mitä kaikkea jännittävää näinkään Meksikossa. Voi miten ihanaa olikaan kulkea shortseissa, ja nähdä aurinko. Miten ihanaa olikaan uida meressä. Miten olikaan ikävä kesää. Ja miten taivaallista olikaan palata kotiin no:2. Vieläpä muutaman lämpöasteen puolelle sen valon paistaessa täälläkin taas pitkästä aikaa. Ja miten ihanaa olikaan hakata jäät pihapolulta lumilapiolla ensimmäistä kertaa koko talveen. Jos tätä voi talveksi kutsua kaiken loskan keskellä. Ja miten ihastuttavaa olisikaan jos logaritmit katoiaisivat maailmankaikkeudesta ja saisi jatkaa lomaa vielä muutaman päivän.

näin lähdimme matkaan lentokenttä seikkailulla

päädyimme meksikoon syömään buffet lounasta joka tuli muinakin päivinä mitä suurimmissa määrin tutuksi

altailin

ja uiskentelin meressä

tapasin uusia tuttavuuksia

monia ensimmäistä kertaa luonnomukaisina

ensimmäistä kertaa hotellilta poistuttaessa leijonanpentu/turisti paratiisiin, en ollut uskoa silmiäni

putiikissa jossa sai vaihtaa kaksi kirjaa yhteen oli suomenkielinen kirja, vieläpä yksi dekkarisuokkareistani

samassa putiikissa oli jotain näin ihanaa, mutta päätin säästää. ehkä käyn hakeen tän oikeeksi valokuvaksi ja leikin että ne on kuitenkin mun

Sitten päästiin hotellissa melkein kiinni olevaan luonnopuistoon

leikin temppelin katolla indiana jonesia

samaistuin meksikolaiseen taiteeseen

vietin hiljaisen hetken maanalaisessa kappelissa, hieman hienommassa seurassa

näin karvattomia vauva papukaijoja

ja myös aikuisia.

ja törmäsin karkulaisiin. Tai eläinluonnonpuisto maahanmuuttajiin. mene ja tiedä, mutta ne ei selkeestikkään ollu siellä missä kuuluis

en ollu ihan varma oliko tää joku muodin edelläkävijä, vai kuuluko tää puiston henkilökuntaan mutta yhtäkaikki näytti hauskalta

hienoin perhonen jonka oon nähny livenä, toiselta puolelta se oli ihan kirkkan sininen



sitten kun oli kuuma niin piti päästä uimaan.
tosin ei näiden sekaan

Eikä seillä puistossa näidenkään sekaan. mutta käytiin toisena päivänä oikeesti uimassa ISOJEN kilpikonnien kanssa

syömättä kokonaiset 2,5h ja näin jo näkyjä ruuasta.

illan kruunasi kanssamme matkustaneen 9 vutiaan lemppari inuiitit. Kesä asussa. tosin aika epäyleiseen aikaan sillä inuiiteillähän kesä on 12-14.6 kuten hän myös tiesi kertoa

Nää oli myös keksiny ratkaisun jääkiekon liikaväkivaltaisuuten ja fyysisyyteen. Ei tee kauheesti mieli ottaa kontaktia sen kanssa jollon pallo.

Ja loppuun vielä niille jotka ei antanu periksi puolessavälissä aktiivista tekemistä, sillä olet oikein hienosti jaksanut kahlata kuvat melkein loppuun. Opin sunnutaina museossa että vaikka näyttely olis kuinka kiehtova ja hieno, niin se että pääsee osallsitumaan on kuitenkin ihan parasta. Tein oikein hienon postikortin kaikkien 8-vuotiaitten seassa.

 Kaksi (2) ekaa kuvaa, etsi iguaanit ensimmäisessä yksi (1) kpl toisessa neljä (4) . kolmas (3.) kuva etsi jotain poikkeavaa teqilapellosta.

how low can you go? how-low-can-you-go

Tässä on vähän saatunu itse kullekkin kaikkea pientä ikävää, tosille vähän vakavampaa, niin suomessa entä täällä. En oo kahdenviikon sisällä koskaan omistanut, henkilökohtaiseksi omiksi ihmisiksini laskemaa ihmistä, näin montaa jolla on murtuma. Omat kärsimykset on onneksi henkisiä ja koskee huomattavasti vähemmän aikaa ja muutenki vähemmän, eikä oo oikeestaan vakvampia kuin normaali väsymyskiukuttelu. Toivottavasti kaikki paranee entistä ehommiksi, ja ei oo kamalan surullisia. Je vous aime, pikaisia paranemisia.

kahden viimeviikon iltojen teema, ja jos tän jälkeen kuulen tän kappaleen niin saatan regoida voimakkaasti.

Tän viikon jälkeen voisin kirjoittaa kevyesti neljän sivun esseen aiheesta: miten kasvoin tanssijana ja ihmisenä koulun tanssishown edistyessä. Kun ollaan samalla porukalla oltu ilta toisensa perään koululla enemmän ja vähemmän nukkumaanmeno aikaan asti, niin tunteet alkaa nousta pintaan jopa niillä joilla niitä ei oikeestaan ylensä näkyvästi oo. Varsinki ku täällä palutteen anto ilman että joku suuttuu/loukkaantuu/raivostuu on yksinkertaiseti mahdotonta. Itse olen kokenut tästä syystä parhaimpana pitää suuni kiinni vaikka välillä pää räjähtää näiden kanssa. Tavallaan aika huisin kova ikävä OAMKin ammattimaisuutta ja ilmapiiriä ja ihmisiä. Ja kaikkia muitakin ihmisiä joiden kanssa pää ei räjähdä.
Sen sijaan että olisin purkanut tanssilliset ja muutkin kokemukseni johonkin niinkin ylevään kuin essee, olen soveltanut tätä äidinkielten opettajien rakastamaa olemassa olematonta taiteenmuotoa ranskaksi argumentatiivisessa muodossa, kertaa kaksi, molempien aiheena kuolemantuomio. Kanta ja argumentit alkaa olla aikahyvin selvillä, joten jos joku haluaa käydä aiheesta keskustelun olen valmis. Tosin en välttämättä ranskaksi, joten skype puheluita otetaan vastaan.
Näiden tällä käytyjen tuntikeskustelujen/väittelyiden perusteella kaikenlainen muu ajattelu ja kantojen muodostus asioista on sotkeutunut ihan päämärättömäksi ja selvittämättömäksi ja välillä oon ihan onnellinen etten elä tässämaassa näiden tulevaisuuden toivojen kanssa pidempää, koska tulevaisuus ois aika toivotonta toisinaan. Entiedä onko tää ihan normaalia täällä, mutta ollaan käsitelty terrorismia, kidutusta, sotaa ja ihmisoikeusrikkomuksia sekä väkivaltaa enemmän kun koko mun kouluran aikana suomessa yhteensä. Aiheen ahditustasoon suhteutettuna vähmpikin riittäis.

Sain tässä vasta kaks pakettia, kiitos molemmista, jotka sisälsi villasukat. Kaikissa edellisissä oli jo reijät ja nää tulee tarpeeseen. Myös suunnilleen kaikissa mun sukissa on reiät, mutta ei, niitä ei tarvitse lähettää, saan ehkä lauantaina aikaiseksi mennä kaupungille hankkimaan ehjiä. Toisessa paketeista oli kuulokkeen pehmuste joita kaiken kiroamisenkaan jälkeen ei saanut täältä irrallisena, mutta koska kuten jokaisen onnekkaan ihmisen elämään kuuluu, se saapui juurikin seuraavana päivänä kun kyseiset kuulokkeet lakkasivat toimimasta. Ehkä niiden tarpeellisuuden ajamana oikeasti menen kaupungille launtaina. Illalla luvassa nuit blanc ja paljon ohjelmaa ja kaikki auki kello aamuun asti. Voiko parempaa toivoa? Voi, sillä edellisenä yönä näin unta yhtestyöstä sherlock holmesin kanssa erään kiperän rikoksen ratkaisussa. Tosin ensimmäinen unelma, kaikki auki öisin, on ilmeisesti tällähetkellä lähempänä toteutumista in reality.

Ja ihan ihan pian luvassa lämpöä. En niin malta odottaa. AH. m-e-x-i-c-o

Ps. kuinka vaikeaa voikaan olla postikorttien saaminen lähetetyksi?

älynväläyksiä

Oikeestaan tultiin siihen tulokseen että blogi on sitävarten että sinne voi suodattaa kaikki sopivasti ei liian nolot epäonnistumiset ja muutkin ikävät asiat huiman itseironian kautta, ja heti näyttä siltä että oma elämä ei oo niin kauheen surkeaa. Mutta tänään elämä jatkaa loistamistaan, ja tää lähtis hiihtolomalla meksikoon ottaan aurinkoo. Tai ainakin nauttimaan siitä lämmöstä, koska auringon otto vois koitua ehkä vähän kohtalokkaaksi.

Ja perjantaina mennään kavereiden kanssa valloittamaan jotain niinkin periamerikkalaista, että melkein pelottaa. Voi olla että palaan takaisin aivopestynä, ja uskon enää alennuskuponkeihin ja jättikokoihin. Nimittäin Wal-Mart.
Ps. Tälläviikolla ollaan koulussa koettu suber bowl  huumaa ja kaks palohalytystä. On oikeinkivaa seistä pakkasessa ilman takkia.

well, life is a dream

Henkilökohtaisesti palelen jo pelkästä ajatuksesta että -30 astetta, -9 riittä mulle ihan hyvin. Joten kaikki osanottoni sinne missä ulkona ei voi hengittää, saati sitten kävellä kuutamossa. Täällä täydellinen puolikuu, ihan entä elokuvissa. Ainoa asia mikä kävelyssä harmittaa on teiden yletön suolaus ja siitä kovasti kärsivät kengät. Voisin melkein vannoa että mun kengät on ollu käytössä jo kohta 10 vuotta, jos en ois säästäny kuittia todisteeksi siitä että ostin ne syksyllä. Mutta ne on kyllä lämpimimmät mitä oon omistanu sitten sen kun muistan. Silti kaipaan hieman mun talvi saappaita, tai sitä että ois korot. Mutta ois ehkä vähän liiottelua ostaa kahdet talvikengät yhdeksi talveksi? vai mitä äiti.

Alku viikko meni merkillisen synkeissä tunnelmissa, ei ehkä niin itsen osalta kamalasti, mutta suunnilleen kaikkien muitten, ja kunnostauduin ranskankielen kirosanojen oppimisen suhteen kiitettävästi. Nyt muillakin menee jo paremmin, ja itse alan lähestyä katonrajaa. En malta odottaa huomista. Juuri nyt kaikki on ihan täydellistä. Ahh.

käytiin centre bell:issä (joka les canadienssien kotiareena) ostaa liput blac keysin konsertti, jossa lämppärinä artic monkeys.  

henkilökohtainen luotisuora raté ja pahasti.



yritettiin jäätymis festareille ulos, mutta koska viimeinen ilta, niin liput oli loppuun myyty



hei, tässä on yks ruoka (?) josta oon alkanu oikeestaan pitää. kyseinen yksilö oli aika taivas .  Ja täällä on ihan normaalia jakaa kakku pala kolmen ihmisen kesken...



koska kaikenlainen organisointi ja järjästyksen ylläpitäminen on se mun juttu, niin palatakseni canadiens kuviin  ja tunnelmiin, oli toki pakko käydä pongaamassa taulusta suomalais nimet, joista kyllä puolista en ollu koskaan kuullukkaan. Toki suurena jääkiekko fanina hävettää vähän myöntää se näin julkisesti.

miten kukaan voi edes harkita että on surullinen kun talot näyttää tälle

ja lopuksi ranskan turhaakin turhempi projekti, johon piti ottaa kuva itsestä oman lauseen kanssa. Kulutin mun valkoisesta luomiväristä hyvän osan tekstiin, ja kokonaisen illan tuskaillen siedettävän kuvan saamisen suhteen, koska kamerasta oli akku loppu ja kärsivälisyys ei antanu periksi ladata sitä 5 min enempää kerralla, ja niinpä se sammu aina just ku olinsaanu asetukset kohdalleen. Ja pisteet kotiin sille joka pongas kirjoitusvirheen.

Je vous aime les amis mutta just nyt on ihan tosi super olla täällä!